torstai 29. marraskuuta 2012

Pieniä mustia kiviä

Seuraako kukaan Avalla pyörivää Asustemuodin huipulle -ohjelmaa? Viime jakson teemana oli "Ötökästä koruksi". Aika puistattavaa. Suunnittelijat valitsivat kuolleen (jo siis jonkin aikaa vainaana olleen) hyönteisen ja muokkasivat sen pohjalta kolme juhlapukuun sopivaa asustetta. Voittanut korusarja oli kyllä kertakaikkisen upea. On ollut mielenkiintoista ja hauskaakin seurata luovien suunnittelijoiden välillä vähän hullujakin tekemisiä. Myönnän tosin, etten kovin montaa hurmoksen hetkeä ohjelman parissa ole elänyt toisin kuin perinteisiä Muodin huipulle -ohjelmia seuratessani. On ollut hetkiä, kun olen suorastaan tuntenut myötähäpeää ruudun takana. Jotkut kilpailutöistä ovat näyttäneet niin halvoilta ja rihkamamaisilta ja huonosti viimeistellyiltä. No, minä olen kaikin puolin paljon tylsempi enkä joudu ottamaan riskejä tekemisissäni, joten suu suppuun, ania.

Niin kiva kuin näin joulun aikaan olisikin esitellä jotain punaista, on korussani punaisten sijaan syvän mustia spinellejä. Spinelli on mielestäni aivan uskomattoman kaunis kivi, ihanin kaikista mustista. No, musta timantti voisi olla vielä ihanampi. Spinellissä on kaunis, upea kiilto tai oikeastaan hieno heijastus. Vähäeleisessä linkitetyssä kaulakorussa on mustia, kuvassa vihertäviä keshikelmiä, pikkuruisia, halkaisijaltaan neljämillisiä viistehiottuja spinellikolikoita ja riipuksena poikkeuksellisesti hiottu ovaali spinelli.

9 kommenttia:

  1. Minulta on mennyt tuollainen ohjelma ihan ohi, kuulostaa mielenkiintoiselta.
    Spinelliin en ole tarkemmin itse tutustunut, täytyisi ostaa testiin. Musta kun on aina IN. Niin ja koru on kaunis ja nuo keshihelmet näyttää tosi hauskoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ötökkäjakso tulee näköjään uusintana 2.12. http://www.avatv.fi/ohjelmat.shtml/asustemuodin_huipulle
      Avartavaa seurattavaa.
      Spinellejä ei ole kauhean runsaasti tarjolla. Syytä en tiedä. Punainen spinelli, joka on korukäytössä spinellin värimuunnoksista suosituin, muistuttaa erehdyttävästi rubiinia, mutta on astetta pehmeämpi.
      Kiitos kommentistasi, Henna.

      Poista
  2. Olen seurannut innolla Asustemuodin huipulle-sarjaa ;-D. Viimeisintä jaksoa en ole vielä katsonut, laitan ne tallennukseen ja katson viikonloppuisin.

    Varsinaisessa kisassa ei ole ollut mitään kovin mieleenjääviä koruja, mutta yhden miespuolisen kilpailijan käyttämät kaulakorut ovat miellyttäneet. Muunmuassa se mustista lohkaremaisista kivistä tehty, jossa oli toisessa sivussa kristallipuikkoja. Se oli huikea, sellaisin haluaisin tehdä itsellenikin. Tarvikkeita ei vain ole vielä.....

    VastaaPoista
  3. Ja piti vielä sanomani, että kaunis rannekoru. Taidan kuitenkin tykätä enemmän keishihelmistä kuin noista kauniista spinelleistä ;-D. Keishihelmissä on jotenkin sellainen pehmeä hohde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merja!
      On ollut haastavaa seurata, kun korutaiteilija on tehnyt, joutunut tekemään, kengät tai laukun ja päinvastoin. Eivät he helpolla pääse. Ruudun takaa on niin helppo arvostella. Uteliaana ja pienoisella kateudella olen katsellut heidän työkalujaan, ja se on tullut todettua, että pitäisi itse olla rohkeampi, kokeilevampi, ennalta aravaamattomampi ja ties mitä. Jotain pientä ohjelmasta varmasti jää omaan takaraivoon toivottavasti pilkahtaakseen jossain korunteon vaiheessa ideanpoikasena omalla työpöydällä.

      Poista
  4. Mielenkiintoista, jälleen! Ohjelmaa en ole nähnyt, mutta tämän jälkeen varmasti katson uusinnan. Olen aivan samaa mieltä siinä, että omin käsin tehty työ ei koskaan koskaan saa näyttää halvalta, huonosti kasaan kyhätyltä tai rihkamalta. Käsityön pitää näyttää siltä mitä se on: arvokkaalta.

    Minä seuraan tekemisiäsi kateudella. Sinä olet oikeasti kokeileva ja rohkea. Ja taitava. Luovuus ei tarkoita sitä, että säntäilee joka ikisen muoti-ilmiön perään niinkuin tuulihattu. Luovuus on sitä, että osaa tehdä maailmasta omannäköisensä. Ja karsia turhat hörhelöt. Niinkuin kullanhuuhtoja: silloin jäljelle jää vain arvokkain kultahippunen.

    Hyvin kaunis koru - jälleen. Musta on peruspilari, niin pukeutumisessa kuin koruissakin. Spineilleistä kuulin nyt ensi kertaa. Oppia ikä kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen alusta asti ollut vähän pettynyt ohjelmaan - tai siis siihen, mitä se on antanut. Olen ylikriittinen, tiedän. Jotenkin odotukset olivat suuremmat. Mutta seuraan ihan mielelläni loppuun asti. Tämä ötökkäjakso oli mielenkiintoinen. Ehdit hyvin vielä mukaan.
      Käsityössä saa näkyä käden jälki, mutta huolimattomuutta en hyväksy. Ainakaan omissa töissäni. Muitten tekemänä häiritsee :(

      Kiitos Preferita. Sanot nyt ja aina niin kauniisti, kannustaa uskonpuutteenkin hetkellä.

      Poista
  5. Jaan rakkautesi mustaan(kin) spinelliin ja kyllä samanlaisin tuntemuksin seuraan tuota Asustemuodin huipulle -sarjaa! Ja ihastelin muuten sitä samaa miestenkorua kuin Merjakin; se oli kyllä aivan unisex ja sexy ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, Mags, että ainakin kaikki koruntekijät katsovat ohjelmaa hyvin kriittisesti. Kuten varmaan vaatesuunnittelijat ja ompelijat sitä sisarsarjaa. Ikinä en itse päräisi moisessa. Ahdistaa kiireinen aikataulu, ajan vähyys ja vaadittu spontaanius. Nähtäväksi jää, saako ohjelma jatkoa.

      Poista