sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Sanavahvistukset?

Monessa Bloggerin blogissa on kommenteissa sanavahvistus käytössä. Aivan hirveän rasittavaa! Omasta mielestäni omassa blogissani näin ei ole, blogin kirjoittajahan ei sitä itse näe. Otin aikoinani sanavahvistuksen Bloggerin vanhassa versiossa pois ja olen ollut siinä uskossa, etten ole kiusannut kommentoijiani moisella. Kävin kuitenkin tarkastamassa asetukseni ja siellä lukee: KYLLÄ. Uudessa versiossa tätä ei saa muutettua. On siellä toki kohta EI, mutta se ei tallennu. Löysin jostain ohjeen mennä blogin vanhaan versioon ja tehdä muutos siellä. Näin toimin ja tallensin ja kun palaan uuteen versioon, niin asetuksissani on jälleen sanavahvistuksen kohdalla tuo KYLLÄ :(

Voisiko joku ystävällinen lukija käydä laittamassa kommentin tähän tekstiin ja kertoa minulle: Onko siellä tuo hirveä sanavahvistushirviö käytössä? Kiitos.

En ole ehtinyt kovin paljon päätäni tällä vaivata, enkä oikeasti tiedä, mitä minun seuraavaksi pitäisi tehdä, jos boksissa sanavahvistusta edelleen vaaditaan.

Samoin minua häiritsee kommenttien kellonajat, joitten logiikkaa en ymmärrä ollenkaan.

Tunnen tässä olevani vietävänä kuin lastu laineilla.

Kiitos ja oikein hyvää alkavaa uutta viikkoa!




13 kommenttia:

  1. Minähän olen heti testaamassa... (Sanavahvistus on ärrrrsyttävä, minä en saa niitä läheskään aina edes oikein :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Hädässä ystävä tutaan. Kiitos Rilla. Multa on jäänyt joitain kommentteja jättämättä, kun vastassa on ollut kolmekin kertaa pieleen menneet sanat. Kärsivällisyys loppuu just siihen. Mielessäni kun olin sadatellut bloggaajia, jotka eivät ota vahvisteita pois, ja kun sitten luulin itselläni olevan vahvistus päällä, häpeä oli suuri. Täytyisi kai elvyttää koodaustaitoja ja tehdä ihan omat sivut. Ei olisi riippuvainen muista. Ei oikeesti, Blogger on ihan jees. Lahjahevosen suuhun ei saa katsoa - tai jotain.
      Kivaa alkavaa viikkoa. Vastailen postiisi tällä viikolla.

      Poista
  3. Nuo kellonajat muuttuivat tosiaan aivan päälaelleen jossakin vaiheessa ja vielä en oo saanu selvitetyksi, mistä sen vois vaihtaa... hmph!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mags-kamu! anna tuossa alla osasikin kertoa yhteyden tuohon kellonaikajuttuun. Eiköhän sekin korjaannu jossain vaiheessa. Toivotaan. Ja kiitokset vielä, kun sinä(kin) otit tuon sanavahvistejutun esille. Muutama muukin on siitä postaillut, mutta en ole itse reagoinut siihen, kun mullahan kaikki on ollut OK ;) Mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  4. mulla oli ensin kommentit siinä ponnahdusikkunassa ja siinä oli kellonajat oikein. halusin kuitenkin mahdollisuuden saada tuo vastaa-kohta jokaisen kommentin jälkeen, joten vaihdoin kommentit tulemaan tälleen samalla tavalla suoraan postauksen jälkeen kuten sinullakin. ja siinä vaihdossa mullakin meni nuo kellonajat sekaisin (ja mitä olen katsellut niin aikalailla kaikissa blogeissa näin on). yritin käydä katsomassa tuolta asetuksista ne aikavyöhykkeet yms ja ihan oikein niiden pitäisi olla, kellonajat ei vaan kommenteissa täsmää :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen monta kertaa tarkastanut omat kelloasetukseni. Yrittänyt olla fiksukin ja valinnut toisen aikavyöhykkeen, yrittänyt laskea, että kuinka monta tuntia mihinkin päin pitäisi siirtyä. Ei siitä ole ollut mitään iloa. Vanhat aivot eivät ole osanneet yhdistää tapahtunutta tähän vastaa-systeemiin. En enää myöskään saa kommentteja sähköpostiini kuten aiemmin, vaikka sekin on asetuksissa valittu. Tämä häiritsee lähinnä silloin, kun joku tiedustelee jotain ja joutuu odottamaan vastausta pitkään. Ei tule omassa blogissa käytyä kauhean ahkeraan.
      Kiitos anna, ja sateesta (ainakin meillä) huolimatta mukavaa maanantaita!

      Poista
    2. No vielä; minä en ole itse puuttunut näihin kommentointi-mahdollisuuksiin, ne muuttuivat automaattisesti! Itse olen tosiaan tarkistanut tilinkin kautta kalenterin ja kellonajat ja joka paikassa on kyllä oletuksena Helsingin aikavyöhyke, joten ilmeisesti kyseessä bugi, joka ehkä korjataan kun tarpeeksi moni kyselee.

      Poista
  5. Omassa blogissani luovuin myös sanavahvistuksista ja olihan työ löytää mistä ominaisuuden saa pois. En keksinyt mitään muuta keinoa, kuin tehdä se vanhassa versiossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sehän tässä kaikista kiusallisinta on, ettei madollisesti itse ole ollenkaan tietoinen vaativansa kommentoijalta erityistä tarkkanäköisyyttä. Tietenkin kukin pitää sanatunnisteen blogissaan niin halutessaan, mutta kyllä se varmasti kommentteja rajoittaa tahallisesti tai tahtomatta. En minä karkuun juokse, mutta kolmea kertaa enempää en yritä.

      Poista
  6. Noi sanavahvistukset on tosi rasittavia ja nyt mulla on ainakin blogissa semmonen ettei voi ees kommentoida blogeihin jos on sanavahvistus päällä. Vaikka kirjoittais 100 kertaa sen sanan oikein niin silti sanoo, että on väärin o_O.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä kanssasi. Voisiko olla, että kaikki eivät osaa ottaa toimintoa pois päältä. Mulla on vanhalle pohjalle perustettu blogi ja oli kyllä tekemistä sen kanssa, että sain aikoinani vahvistuksen pois päältä. Enää en edes muista, mitä tein. Pääasia, että on pois ja pysyy.

      Poista
    2. Mä oon tosiaan laittanut muutaman kerran palautetta tuosta ettei se sanavahvitus toimi mutta ei ole ongelma korjaantunut enkä ole saanut minkäänlaista palautetta takaisin. Ärsyttävää, kun ei voi kommentoida blogeihin.

      Poista