perjantai 11. marraskuuta 2011

"Poolo"

Aiemmassa Baby-alpakkaa- ja Mulberry-silkkiä-postauksessa hymisemäni langat ovat päässeet neuleisiin. Ei siis vielä kaikki, mutta aloittanut olen. Ensimmäisenä neuloin vaaleasta beigestä malliltaan yksinkertaisen kaulurin, joka on osaksi kaksinkertainen. Käytännössä kauluri on nelinkertainen, kun tuubin taittaa vielä alas. Neule on niin ohutta ja kivasti laskeutuvaa, ettei näytä eikä tunnu tönköltä. Kun tulee oikeasti kylmä, puen kaulaani ensin silkkisen kaulahuivin, päälle tämän silkki-alpakkakaulurin ja uskokaa vaan, kieputan päälle vielä paksun kaulahuivin tai kaulurinkin. Päästä ei ole niin väliä, mutta kaula ei saa palella - eikä kädet.

Käyttämäni lanka on niin ohutta, että neuloin sen kaksinkertaisena (tässä lienee selitys hiukka epätasaiselle käsialalle) kolmosen puikoilla. Muuten ei ikinä olisi tullut valmista. Lanka on kai tarkoitettu yksinkertaisena keveisiin pitsimäisiin neuleisiin. Sellaisia en osaa tehdä eikä ne ole mun juttuni.

Kauluria voi käyttää kuten kuvassa 'poolona' tai vetää ensin kapeampi pää nurinpäin kaulaan ja antaen leveämmäm osan laskeutua väljästi sen päälle. Olihan selitys, eikä jälkimmäisestä kuvaakaan ole :(





-  Savukvartseja  -


14 kommenttia:

  1. Vau, upea on ja varmaan ihanan tuntuinen!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Henna! No, sepäse... olen niin kauhea kutiamaan, että vaikka lanka on beibialpakan ja silkin sekoitetta, niin silkkihuivi on puettava alle. Varsinkin siinä vaiheessa, kun iho alkaa 'lämpiämään', pistely on tosi epämiellyttävää :( Kashmir ja jotkut merinovillat menee paljaalla iholla. Ainakin vähän aikaa.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana. Näyttää hyvältä ja varmasti lämmin käytössä. Teitkö taas ihan "omasta päästä" vai kurkitko jotain ohjetta? Hyvä ja tyylikäs idea joka tapauksessa.
    Nina

    VastaaPoista
  4. Nina, kiitos jälleen! Omasta päästä. Tykkään käyttää tuollaisia yksinkertaisia asusteita. Pitsi- ja kirjavat kirjoneuleet eivät niinkään ole mun tyylisiäni. Paitsi palmikoista ja palmikkomuunnoksista tykkään - ja no, joitan 'pitsisukkia' olen neulonut. Mutta mieluummin sekä päälle että kotiin selkeitä linjoja ja värittömyyttä. Tylsähän oon, mutta viihdyn ;)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Sinun, tuijottelin viime viikolla puikkoja kaupassa ja olin jo ottamassa niitä koriin, kunnes totesin ettei aika millään riitä nyt tälläiseen! Kummitätini jos vielä eläisi, niin nypläisi minulle mitä milloinkin.. Kyllä vielä minäkin joku päivä.. Aivan ihana ja värit ja kaikki ja jakkukin on upea ;) savukvartseista puhumattakaan.. ovatko brioletteja?

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentistasi, Domi. Neulominen on siitä kivaa, että puikkoihin voi tarttua vaikka puoleksi tunniksi illassa, mikäli ei aseta työn valmistumiselle liian ahdasta aikataulua. Totuuden nimissä on mun kuitenkin sanottava, ettei varmaan kukaan neuloja jätä neulomistaan siihen 30 minuuttiin. 'Kuumeen' iskiessä mulla verottuu yöunet, molemmista päistä. Ehdin myös neuloa aamuisin ennen töihin menoa (työt alkaa klo 8).
    Savukvartsit ovat noin 5-millisiä briljanttihiottuja (en tosin ole laskenut, onko kivissä kaikki 56 viistettä) sormuskiviä. Kun vaan uskaltaisin ruveta istutushommiin.

    VastaaPoista
  7. Ania: Missään nimessä nuo sinun jutut eivät ole värittömiä vaan klassisen tyylikkäitä ja pelkistettyjä. Siksi minä(kin) niistä niin kovasti tykkään, ovat enemmän sellaiseen aikuiseen makuun sopivia. Vapaa-ajalle esim. pulkkamäkeen tai kävelylenkille sopii sitten paremmin ne enemmän riemunkirjavat jutut.
    Nina

    VastaaPoista
  8. Kaksinkertainen lanka ja kolmosen puikot?! Ei ihme ettei jaksa yksinkertaisella langalla neuloa!

    VastaaPoista
  9. Niinpä! Mutta vaikka neuloin langan kaksinkertaisena, neulos on pehmeää ja laskeutuu kauniisti. Neuloksessa on myös kaunis pinta, mikä ei kuvassa välity, ja jos ei huomioi hiukka epätasaista jälkeä. Ollaankohan me ihan (käsi)vaivaisia, kun tämä 'tauti' helpottaa?

    VastaaPoista
  10. Näyttääkin tosi keveältä ja laskeutuvalta! Mulla alkaa ainakin jo selkä ja ranteet kärsiä tästä kaikesta neulomisesta. Onneksi joulumessut ovat ensi viikonloppuna niin sitten voi pitää taukoa ensi syksyyn asti, heh.

    VastaaPoista
  11. Kauluri on niin houkuttelevan näköinen ja kuulostaa niin monikäyttöiseltä, että ajattelin uskaltaa kysyä jonkinlaista ohjetta malliin ;-D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autsch... Ei ole ohjetta. Neule on niin pientä, etten varmaan saa sekoamatta laskettua silmukoita, mutta voin yrittää ottaa kaulurista paremman, selkeämmän kuvan ja mittailla. Osaat varmasti soveltaa kuvan perusteella. Lankavalintakin vaikuttaa.

      En taida löytää s-postiosoitettasi? Haluatko kertoa -> ania.alf (at) gmail.com, niin ei tarvitse laittaa "ihmekuvia" tänne ;)

      Poista