torstai 17. helmikuuta 2011

Punatukkaisen tytön kaulakoru



Pieni punatukkainen työttö. Jaskan ihastus. Kyseessähän on sanomalehtisarjakuva Tenavat (Peanuts), jota kirjoitti ja piirsi edesmennyt amerikkalainen sarjakuvataiteilija Charles M. Schulz. Ja Jaska on siis Jaska Jokunen (Charlie Brown), "Jasu", huono-onninen antisankari.

Kautta aasinsiltain, postauksen vaaleanpunaisen korun omistaja on ihana, pulppuava, punatukkainen tyttö, joka on kasvanut isoksi ja jo löytänyt oman Jaskansa.

Punatukkaisen tytön toivoessa itselleen korua kliseisesti kuvittelin, että nyt tehdään vihreä koru! Olisi siihenkin ollut ainekset, ja vielä vaikka tehdäänkin, mutta nyt on ollut kiva tehdä korua hennon vaaleanpunaisista helmistä.







Lyhyessä kaulakorussa erimuotoisia makeanvedenhelmiä ja keshihelmiä, ne on noita skröpelöitä. Mulla on aina into selittää näitä keshihelmiä tuntemattomalle, ettei ne sitten ole mitään viallisia hylkiöitä vaan nimenomaan ihania aarteita. Ne taidetaan luokitellakin aidoiksi helmiksi erona viljellyistä helmistä. Oikaiskaa, jos olen hakoteillä. Korussa omatekemät hopeinen salpalukko ja riipus.

Keshihelmet: Keshi on japania ja tarkoittaa unikonsiementä. Keshihelmi on viljelyn sivutuotteena itsestään syntynyt pieni helmi. Ne ovat epäsäännöllisen muotoisia ja niille on tyypillistä erittäin kaunis kiilto.
Näitä päätyi korvakoruihinkin. Niistä lisää myöhemmin.
. . .

Punatukkaiselle tytölle: Kiitokset hauskasta kanssakäymisestä korunteon yhteydessä. Toivon, että korusta on sinulle iloa arjessasi ja että se kestää mukana vauhdissasi.

15 kommenttia:

  1. Kauniskaunis! Voi että noita siun ihanan täsmällisen pyöreitä linkityksiä ja omatekoisia lukkoja. Loistavaa käsityötä!

    VastaaPoista
  2. Upeita helmikaunottaria!!! Hurmaava koru ja lukko on aivan extrastyle.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Henna :) Joku ihme 'moraali' iskenyt, kun en millään haluaisi käyttää valmiita korunosia. Kaikki pitäisi, siis pitäisi osata, tehdä itse. Ei vaan aina onnistu.
    Mags-kamuseni ;) Helmet vaan on niin ihania! Laitan kohta sitä postia...

    VastaaPoista
  4. Voi mikä säihkyvä kaunokainen! Mahtavaa myös että käytit juurikin roosaa joka sopii punahiuksiselle mitä loistavimmin.

    VastaaPoista
  5. Et varmaankaan ole yllättynyt, kun kerron tykkääväni tästä :) Linkitetyt kaulakorut vaan on niin kauniita! Lisäksi, sun lukot ja riipukset aina omaa luokkaansa. Huomaan, että sulla joku ihana punsseli käytössä...? Hmmm... Pitäisköhän sitä itsekin laajentaa omaa valikoimaa...

    VastaaPoista
  6. SalSaDesign, kiitos kommentistasi. Punahiuksinen valitsi itse tuon värin. Munkin mielestäni on onnistunut valinta.
    Rillasein :) Huomaathan, etten ole vieläkään luopunut välirenkaista, minä onneton :( Punsseli ??? Olen käsin kaivertanut ! Noh, OK, en oo. Pam, pam, pam...

    VastaaPoista
  7. Huh. Olin jo todella lähellä sydäriä. Käsin kaivertanut... :D Ja onhan noilla välirenkailla puolensa!!

    VastaaPoista
  8. On kyllä todella kaunis koru,ja salpalukko ja riipus upeat.Ikävä kyllä, en itse käytä,pidä vaaleanpunaista missään muodossa, mutta myönnän että väri sopii helmissä hopeatöihin hienosti ja usein värin/korun kantajilleen upeasti :)

    ps.Karvakorvat rapsuteltu, kiitos rapsutuksista :)

    VastaaPoista
  9. Rilla: ;)
    Sari. Kiitos. Ei tarvitse puolustella sitä, ettei pidä jostain väristä tms. Minä olen ihan hirveän nirso ja värirajoitteinen ja vaikka mitä. Mielelläni teen kaikenvärisiä koruja ja nautin esim. värikkäistä vaatteista muitten päällä - eivät vaan ole mun juttuni. Tosi haalean vaaleanpunaisesta pidän itsekin. Onko sinunkin koirasi sitä mieltä, että pakkaset voisivat vähän hilliintyä?

    VastaaPoista
  10. Ihana värien yhteensopivuus tässä ja edellisessä päivityksessä :) Kaunis koru ja noi sinun salpalukkosi ja riipuksesi ovat aivan omaa luokkaansa!

    VastaaPoista
  11. Kiitos Pioni. Mun salpalukkokaareni on alkeisvaiheessa. Toivottavasti noususellaisessa. Ehkä joskus, jos intoa ja taitoja riittää, osaan tehdä sellaisia, joita haluaisin osata. Ihanaa talvipäivää!

    VastaaPoista
  12. Siis olen lukenut tätä blogia muutaman kuukauden ja nyt oli pakko kommentoida! Itse tykkään vaan ja ainoastaan hopeisista koruista ja melko yksinkertaisista, enkä tuota korua kaulaani laittaisi vaikka se kaunis onkin. Sen vain haluan sanoa, että oot erittäin taitava ja miltei kaikki mitä teet on upeaa!

    Eveliina

    VastaaPoista
  13. Hei Eveliina ja kiitos kommentistasi. Ymmärrän hyvin, etteivät kaikki koruni voi miellyttää kaikkia. Teen koruja taitojeni mukaan erilaisista materiaaleista, erilaisille ihmisille erilaisiin tilanteisiin heidän toiveitaan noudattaen. Liekö tuo vaaleanpunainen, joka sinua tökkii, vai korumalli yleensä? Todennäköisesti täällä on montakin sellaista korua, jota ei suostuisi päälläsi pitämään. Olisi kiva nähdä sinun korujasi. Tiedän monta ihmistä, jotka pitävät vain ja ainoastaan joitain Tiffany-tyyppisiä kaula- ja ranneketjuja. Ei kauhean persoonallisia mielestäni, mutta kuten sanoin: makuja on monia. Toivon, että minulla on esitellä vielä sellaisiakin koruja, joista sinä pitäisit. Kiva kuitenkin, että olet viihtynyt blogini seurassa :)

    VastaaPoista
  14. Taas aivan ihana koru sinulta. :-) Ilo katsella. Itse pidä myös "röpelöisistä" helmistä, niissä on luonnon omaa jälkeä. Hauska idea yhdistää erimuotoisia helmi samaan koruun.

    VastaaPoista
  15. Kiitos Anne :) Toivoisin kovasti, että noitten persoonallisten röpelöhelmien värivalikoima olisi laajempi ja että niitä olisi yleensäkin enemmän tarjolla.

    VastaaPoista