keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Mä kans, ku Rillakii

Yks Rilla (ei siis niin kuin 'yks Rilla vaan' vaan nimenomaan hän) on oikea linkkikorukuningatar. En sitten oikeestikaan meinannut sanoa -hirmu. Vääntää niitä kierteisiä automatkallakin, muistan lukeneeni. Ei onnistuisi minulta. Kierteistä tulisi rumat - ja niissä olisi oksennusta. Olen vielä kehittänyt itselleni sellaisen eston, että haluan laittaa lenkin noitten kierteisten väliin. Jotenkin mua häiritsee kierteisen lenkkiä tehdessäni, jos siinä on se naapurilenkki tiellä. Ja vielä enemmän se, kun siellä toisessa päässä roikkuu sitä valmista korua. Olen mieluummin tehnyt irralliset kierteiset ja yhdistänyt ne lenkillä.

Tämä koru valmistui siis jo toukokuussa. Melkein. En nimittäin ole saanut laitettua niitä välirenkaita paikoilleen ennen kuin tällä viikolla. Johan kesti. Korukin on samanlainen kuin keväällä valmistunut, paitsi erilainen. Tässä korussa on erimallinen avain. Eikä se eka koru ole mun, toisin kuin tämä.




Olen minä siis aina välillä tehnyt niitä välilenkittömiä kierteisiä. Enhän muuten tietäisi, että ne on mulle vähän hankalia. Olen nyt kuitenkin ajatellut päättää (en päättänyt ihan vielä) tehdä seuraavan pitkän linkitetyn korun ilman noita välirenkaita, kun kerran Rillakin. Tässä kuitenkin vielä tyyliin a'la ania.






Varmaan on mielenkiintoista katsoa harmaita linkitettyjä helmiä. En todellakaan odota kommentin kommenttia. En oikein tiedä, mitä te voisitte sanoa. Laitan korun kuitenkin tänne, että itse löydän. Jos joskus on tarvis.

14 kommenttia:

  1. Kaunis on. Minä pidän yksinkertaisista jutuista ja lähes kaikki omat koruni ovat aika eleettömiä. Melkein tekis kyllä mieli itsellekin tehdä tuollainen... :)

    Ja minäkään en tykkää tehdä kierteisiä ilman välirenkaita. Tulee mulla ainakin vähän rumia ja sit toiseks, kun on ne välirenkaat, niin korun pituutta voi joskus vaikka muuttaa tai laittaa joukkoon toisenlaisia helmiä tai vaikka ketjua. Ja jotenkin mun mielestä noi välirenkaalliset laskeutuukin paremmin. Minä tykkään siis noin!

    VastaaPoista
  2. No HETI kommentoin!! Ensin nöyrä kiitos tästä maininnasta :) Mulla taasen tuo linkki linkissä lähti siitä, kun perheessä on 1-vuotias, joka tykkää nykiä koruja kaulasta. Ne sitten aina sinkoili osiksi jossain kaupan kassalla samalla. Onhan tuo välilenkillä tekeminen jotenkin ilmavamman näköistä. Vaan ei kestä meillä :D

    Sanon vielä tuhannennen kerran, että linkkien kieputus on terapeuttista. Teen sitä myös telkkarin ääressä iltaisin. Vähän sama juttu, kun joku neuloo!

    VastaaPoista
  3. Vähän sama kuin Seepialla, eli ajattelen, että laskeutuu nätemmin nuo välirenkaalliset ja voi sitäpaitsi sitten vielä muuttaa mieltäänkin kesken tekemisen... Kun tulee uusia ajatuksia keskeneräistä katsellessa, mulla ;-)

    Harmaat helmesi ovat kauniita, silmä lepää oikein ihanasti näissä.

    VastaaPoista
  4. Kaunis ja ajattoman näköinen!

    Mä solmin automatkoilla helminauhoja - ellen sitten neulo tai puno hopeaketjuja ;)

    VastaaPoista
  5. Noh :)
    Seepia: Kiitos. Sä kans, ku Rillakii ja mäkii. Makuasioita nämä välirenkaalla/ilman välirengasta.
    Rilla: Olet niin oikeassa tuossa kestävyysasiassa. Ei noissa ulkonäöllisesti ole paljoa eroa. Olet oppinut hyvän tekniikan tehdä noita kierteisiä. Sen mäkin haluan oppia. Usein TV:tä katsellessa minäkin kieputan. Liikkuvassa autossa, nou nou, en voi lukeakaan.
    Mags: Etukäten kyl tiesin, että nämä harmaat helmet tulevat juuri tähän järjestykseen ;) Ymmärrän pointtisi, kun tekee korun, jossa on paljon erilaisia helmiä ja kiviä. Harmaat helmet kiittävät ja minä myös.
    siina*k: Kiitos. Onneksi en paljon joudu autossa matkustelemaan, menisi niin hukkaan ne ajat. Katse pidettävä tiessä ja horisontissa, muten tulee yök-yök. Työmatkat metrolla on niin lyhyitä/ahtaita, ettei koruilu tule kyseeseen. Metrossa pystyn lukemaan, joten helmeilykin sen puoleen onnistuisi. Siellä maan alla mitään horisonttia näkiskään :(

    VastaaPoista
  6. Minustakin tämä on hurjan kaunis. Yksinkertainen ja eleetön; voisin helposti käyttää sitä minäkin. Me like it.

    VastaaPoista
  7. Kauniita ovat helmet... Itse kun olen tehnyt linkitettyjä koruja hopeasta, olen lisännyt 2 juotettua välirengasta kierteiden väliin, vähän hassua kait sekin.

    VastaaPoista
  8. Poikkesin kurkkaamaan blogiasi - Sinulla on kauniita koruja, helmet ovat upeita, kuten nyt nämä harmaatkin.
    Kuvasikin ovat niin kauniita, että niitä katselee todella mielellään.

    Hyvää syksyä!

    VastaaPoista
  9. Leonida: Kiitos, jos ei oteta lukuun koristeellista avainta, niin koru on simppeli ja monikäyttöinen. Laitan avaimeen lukon, jotta saan sen halutessani helposti vaihdettua toiseen killuttimeen tai kokonaan pois.
    Kati: Kuten mainitset, meillä on erilaisia tapoja ja mieltymyksiä näissä linkitetyissä. Sinun korusi ei varmasti katkea.
    Ulrika: Hauska tavata. Kauniita ovat sinunkin korusi. Jo nopealla vilkaisulla silmään osui monta, monta ihanuutta. Pidän erityisesti niistä kuvista, joissa on vaatteita mukana, koru tulee aivan eri tavalla esille. Kiva idea. Menen oikein ajan kanssa katselemaan tarkemmin. Oikein hyvää syksyä myös sinulle!

    VastaaPoista
  10. Ihastuttava koru, kuin ranskalaisen naisen kallein aarre, säilyttää avaintaan rakkaimpansa kotiin, salassa ja näkyvillä....

    VastaaPoista
  11. Minusta on ainakin mielenkiintoista :) Aivan ihana harmaa koru ja avain kruunaa kokonaisuuden.

    VastaaPoista
  12. Todella kaunista ja ajantonta, sopii moneen asuun ja väriin.Sinulla on vielä niin kaunis jälki noissa kieputuksissa :)

    VastaaPoista
  13. Piia: Kiitos, sinä romantikko :)
    Katariina: Kiitokset kommentistasi. Avain on hieno.
    Sari: Kiitos. Yritän pitää kieputuksissa kierteitten lukumäärän samana, renkaitten koon ja 'suunnan' identtisenä. Välillä onnistuu ;) En ole mestari.

    VastaaPoista
  14. M.A.Numminen on sanonut, että jos ihmiset pitkäänkin käyttävät sanontaa "yksi Liisa meni kauppaan" tarkoittaessaan erästä, hän alkaa laskea eräs, kaksi, kolme. Nerokas vastaisku suomen kieltä kunnioittamattomille.

    Muuten, kommentit voi tilata sähköpostiinsa ilman, että tarvitsee olla kommenttien valvonta käytössä. Silloinkaan ei yksikään kommentti vilahda ohi.

    VastaaPoista