maanantai 16. elokuuta 2010

Robin Egg Blue

(Postaus sisältää tuotesijoittelun)

Alkukesästä ennen lomia eräs helmeilevä tuleva morsian tiedusteli minulta, mistä saisi tekemässäni rannekorussa käytettyjä Robin Egg Blue -värisiä makeanvedenhelmiä. Helmet olin ostanut yksityishenkilöltä vuosia sitten ja pussin päällä luki vain, että "varo, irtohelmiä", minkä olin siihen itse kirjoittanut nauhan purettuani. Eipä minusta ollut apuja.



Olen itse ihastunut kyseiseen väriin ja kun muistelin Helmiliinan joskus maininneen värjäyttäneensä makeanvedenhelmiä oman toivomuksensa mukaan, otin yhteyttä Jaanaan, joka ennakkoluulottomasti innostui asiasta sekä tulevan morsiamen että itseni iloksi ja sai päämiehensä mukaan projektiimme. Lomien lähestyessä meille tuli asian kanssa sen verran kiire, ettemme halunneet haaskata aikaa mallihelmen lähettämiseen toimittajalle. Piti toimia sähkön nopeasti.

Olin saanut kuvan morsiuspuvun helmasta, jossa oli kaunis Robin Egg Blue -värinen kukkakoriste. En tiedä enkä löytänyt haikailemallemme värille minkäänlaista koodia, joten yritin tästä hameenhelman kukkakoristuksesta sekä minulla entuudestaan olevista helmistä tiirailla värisävyä töissä hyvältä näytöltä ja verrata painovärikarttoihin. Helmien värjäämisellä ja painoväreillä ei tietääkseni ole mitään tekemistä keskenään, enkä tiedä helmien värjäyksestä tuon taivaallista. Enkä paljon mistään muustakaan. Joka tapauksessa valitsemamme sävy on meidän Robin Egg Blue, oikea väri voi olla ihan jotain muuta.

Määrittelin värille sitten silmämääräisesti PMS-numeron, RGB:n HEX-arvona ja ilmoitin vielä värien osat suhteessa toisiinsa. Vähänkö jännitti odottaa lopputulosta. Heti kesälomien jälkeen tuli hyviä uutisia. Helminugetit ovat tulleet Suomeen, Saloon, Helmiliinaan - ja ovat kauniita - kuin vain Helmiliinan helmet voivat olla! Morsian sai haluamansa helmet, toivottavasti sopivat, ja itse olin lupautunut ostamaan helminauhoja oli lopputulos minkälainen tahansa. Meitä on nyt kolme tyytyväisen iloista helmeilijää. Toivottavasti pian enemmänkin :)

Ehdin jo muutaman helmen ujuttaa rannekoruun. Seuraavaksi tein ripustuksen aiemmin valmistuneelle turkoosikapussille:

Robin Egg Blue ja turkoosi ne yhteen soppii...








Kiitos Henna inspiraatiosta ja ideasta. Paljon onnea tulevaan. Kiitos Jaana, että lähdit niin ennakkoluulottomasti mukaan. Kanssanne on ollut ihana ilo asioida!



PS Josko joku muukin innostuu helmeilemään näistä helmistä, kauhean mielelläni näkisin korukuvianne. Käykääpä vinkkaamassa!
. . .

13 kommenttia:

  1. Oih. On nää ihanat. Ja mielettömän hyvä sävy tuossa rusehtavassa helmessä. Kymppi yhdistelmä! Morsian oli varmasti tyytyväinen. Melkein harmittaa, ettei oo ite menossa naimisiin :D

    Ja kiitos kovasti värjäytyksestä, täällä myös iloinen helmeilijä!

    VastaaPoista
  2. Tämä on kyllä aivan ihastuttava sininen!! Kapussi on tyylikäs kuten koko koru :-)

    VastaaPoista
  3. <3 Korusi on mielettömän kaunis! Ensi viikolla saan varmasti helmet käsiini. Lämmin kiitos Sinulle!

    VastaaPoista
  4. aivan mielettömän ihana sävy! Juuri minunkin makuuni. Täytyypä käydä kurkkaamassa kaupassa :) Ja niin suloisen syötävä koru...

    VastaaPoista
  5. Tuotesijoittelu taisi tulla liian myöhään, sillä tilasin näitä jo aikaisemmin Jaanalta. Valtavan kaunis sävy.

    Tekemäsi koru nostaa riman todella korkealle. Tää on niin kaunis.

    VastaaPoista
  6. Rilla, kiitos itsellesi. Ajattelinkin, että pitäisit :)
    Mags, jos tykkää tästä väristä, niin tykkää näistä helmistä.
    Henna, ole hyvä mutta sinullehan kiitokset kuuluu. Kauniin korun niistä saat, joka tapauksessa.
    KatMan, toivottavasti ehdit saamaan omasi :)
    Katri, piti lisätä tuo teksti varoitukseksi, josko joku haluaa skipata tällaisen postauksen. Hienoa, että ehdit saamaan omasi. Vinkkaathan, kun oma korusi on esittelyvalmis :)

    VastaaPoista
  7. Nämä ovat toden totta laadukkaampia kuin ne hailakansiniset, usein oudon kirjaviksikin jääneet mv-helmet, joihin olen törmännyt. Värjäyshintakyselyt täytynee varmasti osoittaa toimittajalle itselleen.... Mielenkiinto näet heräsi. Olen jo hyvän aikaa haaveillut ihan oman värisistä korumateriaaleista.

    - Ja koru on kaunis.

    VastaaPoista
  8. Piti tulla vielä lisäämään: kannatti näemmä tilata aamukiireessä, kuopuksen roikkuessa lahkeessa. :D Piti kyllä pyöräillä n 6 kilsan matka ennätysvauhtia reidet maitohapoilla töihin, mutta helmet sain, enkä edes myöhästynyt.

    Katsotaan, jos mä joskus raaskin jotain näistä tehdä.

    VastaaPoista
  9. Todella kaunis väri, laadukkaannäköiset helmet ja ihana koru!

    En ole koskaan ollut sinisen ystävä, mutta tämä sininen käy sydämeen.

    VastaaPoista
  10. Oi oi mikä värisävy!
    Koru on upea myös!

    VastaaPoista
  11. Kati: Toimittaja on tunnettu erittäin laadukkaista tuotteista, eikä pettänyt tälläkään kertaa. Kiitos korukehusta.
    katri: Kuulin, että menivät kuin kuumille kiville. Lisää on kuulema tilattu, joten tee vaan koru(ja) ja esittele meille muillekin.
    Leonida: Nämä väri- ym. jutut ovat makuasioita. Et ole ainoa, jota sininen ei puhuttele. Minä pidän, tummemmastakin.
    Pirita: Kiitos ja kiitos :) Ehkä vuodenaika ei ihan ole tämän hempeän värin, mutta tulee taas kevät ja kesä. Onpa koru valmiina ;)

    VastaaPoista
  12. Mielemkiintoinen tarina:-) ensimmäisen osan luin Helmiliinan sivuilta jo ehkä puoli vuotta sitten ja tänään se helmitarina tuli päätökseen.

    VastaaPoista
  13. Kiitos kommentistasi Helinä. Mitäpä ei helmihullu tekisi mieleisiä helmiä saadakseen ;) Olen hurjan iloinen morsiamen (nyk. rouvan) puolesta, että hän sai toivomansa väriset helmet koruunsa. Joskus asiat ihan sattumankin kautta loksahtava kohdalleen, ja meillä oli kyllä onneakin matkassa. Aina helmien värjääminen/värjäyttäminen ei onnistu haluamalla tavalla sitten millään. Itse pidän tuosta sinisen sävystä hurjan paljon, ja nimenomaiset nugetit ovat todella kauniita.

    VastaaPoista