torstai 31. joulukuuta 2009

Hyvää Uutta Vuotta!



Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta, no tai puolivuodesta. Bloginhan aloitin vasta loppukesällä. Hyvää vuodenvaihdetta! Vanhan vuoden viimeinen esiteltävä koru on rannekoru Helmiliinan ihanista punaisista 8-millisistä korallihelmistä seuranaan pikkuruisia hopeisia välihelmiä. Lukon ja riipuksen tein hopealangasta ja tangosta sekä hapsutupsun punaisesta nahkanauhasta. Todennäköisesti seuraavalla kerralla blogiini tullessani hätkähdän kovasti tätä värikkyyttä ja luulen taas eksyneeni jonnekin... oma perusskaalani kun on niin pliisu, voih. Yritän tehdä asialle jotain.

Kuvasin tänään pitkästä aikaa ulkona. Sormet oli jäätyä pakkasessa, mutta päivänvalossa oli niin kiva kuvata. Korallien punainen toistuu kuvissa aika oikeana.




maanantai 28. joulukuuta 2009

Välipäiviä!

Mukavia, talvisia välipäiviä kaikille. Ihan oikeasti kiva, kun on arki taas.



Palataanko koruasioihin?



Sattumoisinkohan olen tehnyt joulun alla useampia vuorikristallikoruja - kaikki tosin erilaisista materiaaleista ja eri ihmisille. Joku buumi vai stemmaavia toivomuksia? Pitkästä aikaa valmistui kaulakoru! Korussa on hauskan muotoisia vuorikristallimollukoita ja kärkiporattuja valkoisia keshihelmiä, riipuksena hopeatanko.

'Veeär'




Veeär: Kaunista kotiasi ihastellessa ja remonttitaitojasi pällistellessä unohtui kysymäni, että lyhennetäänkö?

lauantai 26. joulukuuta 2009

'Aila'

Tuiskuista Tapania! Nyt uskaltanee laittaa esille joitain joulun alla valmistuneita koruja. Tilauskorun mallina on ollut aiemmin itselle tekemäni rannekoru. Pienin muutoksin koruun saatiin uusi ilme ja tilaajan toivomaa väriä. Vuorikristalliovaalien välissä on hopeahelmien lisäksi Swarovskin Simplicity Violet -kristalleja ja hopeariipuksen seurana Swarovskin Rondelle Purple Valvet. Säätöketjun päässä vaalean liila makeanvedenhelmi.


Hopeariipukseen olen punsseloinut korun saajan nimen, joka jää kivasti Swaron rondellin suojaan. Vuorikristallinugetit näyttävät kuvissa kovin sameilta, ovat oikeasti kirkkaita ja kauniita. Päivänvalo ja minä emme ole olleet kotona yhtä aikaa viime hetkinä.

perjantai 25. joulukuuta 2009

Joulupäivää!

Leppoisaa joulupäivää. Jouluherkuista on nyt nautittu, ja tontut käyneet paljastamassa lahjakätkönsä. Ensimmäinen vapaapäivä pitkästä aikaa, ei tarvitse tehdä mitään eikä kiire minnekään. Kunhan olen tästä harvinaisesta joutilaisuudesta hetken nauttinut, laitan esille joitakin lahjoiksi tekemiäni koruja. Nyt vaan olen. Saanhan.




Joulutonttu toi mulle näin ihanan paketin! En olisi millään raaskinut avata, vaan olipa sisältö todella mieluinen. Kiitos <3

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Hyvää ja Rauhaisaa Joulua!

Olen vielä huomenna, jouluaattona, töissä, joten toivottelen jouluja jo nyt aatonaattona (vaikk' tiedänkin, että olette kaikki touhuissanne, ettekä täällä - minäkin menen).



maanantai 21. joulukuuta 2009

21. joulukuuta, talvipäivänseisaus

Enää kolme yötä jouluun

Tänään on talvipäivänseisaus, hetki vuodesta, jolloin päivä on lyhin pohjoisella pallonpuoliskolla. Se tarkoittaa sitä, että huomenna päivä on jo pidempi ja ylihuomenna vieläkin pidempi. Ollaan menossa valoisampaan suuntaan, päivänvalon suhteen, toivottavasti muutenkin.



Viimeaikoina tekemäni korut menevät joululahjoiksi, joko omille läheisilleni tai niitä on tilattu lahjoiksi, joten joitain niistä täällä sitten joulun jälkeen. Tuossa enkelin mekkona kuitenkin jo kesällä itselle tekemäni rannekoru, jossa isojen valkoisten makeanvedenhelmien lisäksi labradoriitti- ja kuukivibrioletteja - ja kaikkea mahdollista. Koru on ajateltu yksinkertaisen juhla-asun ainoaksi koristukseksi.








Tuiskuisia joulunaluspäiviä!

perjantai 18. joulukuuta 2009

Joulun odotusta

Näin joulun alla kaikki on niin salaista eikä koruja uskalla esitellä, joten tekohengitystä blogille, ettei aivan kuihdu: