torstai 29. lokakuuta 2009

Auringon laskiessa

Mulla on yksi koruystävä, ystävä, joka myös tekee koruja, todella kauniita koruja. Tai, on niitä montakin, mutta tämä yksi ystävä on tällä kertaa ollut erityisen ystävä. Sain häneltä kaksi aivan ihanaa amerikkalaista lamppuhelmeä, joista toisen jopa raaskin laittaa koruun. Helmi on tuossa keskellä ja se on hurmaava. Kiitos vieläkin! Nuo muut ovat: musta onyks ja ne harmaat ovat varmaankin jotain akaattia (sanon aina näin, kun en muista tai tunnista kiveä). Harmaat kivet olen saanut toiselta helmiystävältäni. Valkoiset ja ruskeat, jotka eivät oikeasti ole noin punaisia, ovat helmiäistä, ja ne olen sentään ostanut itse. Koru on oikeasti pieni ja siro, lamppuhelmen koko on vain noin 10 x 7 mm. Ajatella, että joku osaa tehdä tällaisia 8) - lamppuhelmiä.





Koru on kuvattu melkein auringonlaskun aikaan, ja kuvien sävy on siksi punertava.


sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Kuin lokakuinen vesilätäkkö

Kun on syksy - harmaata, synkkää, tuuli ujeltaa nurkissa ja sade piiskaa rämpijää, pitäisi vastapainoksi kaiketi tehdä iloisen tai ainakin lämpimän värisiä koruja. Pidän kuitenkin ja aivan erityisesti syksystä ja myös tällaisista kuraveden, tai taitaa mennä jo marraskuisen loskan puolelle, väreistä. Kivet lienevät joitain akaatteja ja nuo lituskaiset helmiäistä. Metalliosat hopeaa. Tämä on siis rannekoru, kaulakoru valmistumassa.




perjantai 16. lokakuuta 2009

Haikeen haaleen vaaleen sinistä

Mukaillen edellisen postauksen väriteemaa tässä jo aiemmin valmistunut lyhyt, juuri kaulakuopan alapuolelle ulottuva kaulakoru, jossa isoja, noin 10-millisiä makeanvedenhelmiä. Helmet eivät ole täydellisiä, mutta niissä on hyvin kaunis kiilto.


keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Haltiapunosta ja kalsedonibrioletteja

Pidän rannekoru(j)a usein samassa kädessä kellon kanssa, mikä ei tyylillisesti aina ole ihan helppo juttu - ja liekö ihan fiksuakaan. Olen vaihdattunut rannekkeen yhteen kelloistani, yli 10 vuotta vanhaan GUESSiin, monta, monta kertaa. Tällä hetkellä kellossa on haaleanvaaleansininen nahkaremmi. Seurakseen kello saa nyt hopeisen haltiapunosranneketjun, jossa vaaleansininen ja -keltainen kalsedonibrioletti. Salpalukko on myös itse tehty. Tällä kertaa koru itselleni.






maanantai 5. lokakuuta 2009

Mustasilmä

Viikonloppu vierähti kivenistutuskurssilla. Mielenkiintoinen ja haastava viikonloppu hauskassa ja inspiroivassa seurassa vierähti ihan liiankin nopeasti.

Esittelen ensimmäisen kivenistutukseni - ei tuo täydellinen ole, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen, ja sehän on tärkeintä. Perinteinen 9 mm leveä hopeasormus, johon istutettu 5-millinen cabochon, musta onyks. Viimeistelyä vaille jäi laspis latsuli -sormus, ja harrastuksen jatkamiseksi kotona mukaan tuli suloista ruusukvartsia, kauniin vaaleansininen topaasi ja tummansininen ovaali safiiri, jonka istuttaminen sitten laittaakin opitut taidot todella koetukselle.