maanantai 21. joulukuuta 2009

21. joulukuuta, talvipäivänseisaus

Enää kolme yötä jouluun

Tänään on talvipäivänseisaus, hetki vuodesta, jolloin päivä on lyhin pohjoisella pallonpuoliskolla. Se tarkoittaa sitä, että huomenna päivä on jo pidempi ja ylihuomenna vieläkin pidempi. Ollaan menossa valoisampaan suuntaan, päivänvalon suhteen, toivottavasti muutenkin.



Viimeaikoina tekemäni korut menevät joululahjoiksi, joko omille läheisilleni tai niitä on tilattu lahjoiksi, joten joitain niistä täällä sitten joulun jälkeen. Tuossa enkelin mekkona kuitenkin jo kesällä itselle tekemäni rannekoru, jossa isojen valkoisten makeanvedenhelmien lisäksi labradoriitti- ja kuukivibrioletteja - ja kaikkea mahdollista. Koru on ajateltu yksinkertaisen juhla-asun ainoaksi koristukseksi.








Tuiskuisia joulunaluspäiviä!

7 kommenttia:

  1. Oikein tunnelmallista, valon ja ilon joulua sinulle ja läheisillesi <3

    Koru on jälleen aivan uskomaton :-D

    VastaaPoista
  2. Ooohh, miten ihastuttava rannekoru! Pidän tästä mallista todella paljon <3

    Mukavaa loppuvuotta sinulle :)

    VastaaPoista
  3. Niin kaunis,ensimmäistä kertaa näen kuvien kautta labradoriitin hehkun ! aivan jumalainen ! KIITOS !

    VastaaPoista
  4. Oih! Aivan hurmaava! Uskomaton...

    Ihanaa joulua sinulle!

    VastaaPoista
  5. aivan ihastuttava koru ja kauniit kuvat <3

    ihanaa joulunaikaa sinulle myös

    VastaaPoista
  6. Henkeäsalpaavan kaunis!

    Hyvää joulua!

    T. Kipa

    VastaaPoista
  7. Kiitokset kaikille jouluntoivotuksista. Perheen kanssa vietetty joulu on ollut ihana lumineen, lahjoineen, kaikkineen.
    marjo: Käyttämäni labradoriitit ovat tosi hyvälaatuisia, ja varsinkin tuon yhden brioletin hehku on aivan uskomaton. Kuukivien kuvaaminen olikin jo haasteellisempaa, Sinisen välkkeen vangitseminen ei oikein tahtonut onnistua. Labradoriitti ja kuukivi ovat vähän kuin siskokiviä, molemmat näyttävät aika vaatimattomilta, mutta korua liikuteltaessa niihin ilmestyy tuo ihana sininen välke. Kumpikin kivi lukeutuu ehdottomiin suosikkeihini.

    VastaaPoista